Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Kirja-arvostelu: Anna Gavalda, Karkumatka

Kuva
  Anna Gavaldan Karkumatka sattui käteeni kirjastossa. " Anna Gavaldan teos on hauska, hellä ja häijy... Ihastuttava yllätys, raikas tuulahdus, seikkailu " lupailtiin takakannen arvostelulainauksessa. Etuliepeessä kerrottiin, että Gavalda edustaa ranskalaista uuden polven kirjallisuutta. Karkumatka -pienoisromaani ampaisi Ranskassa heti ilmestyttyään listan kärkeen. Lupaavaa. Koska Karkumatka oli minulle ensimmäinen laatuaan, ajattelin ottaa lukukokemuksen ennenkaikkea  yleissivistävänä. Sellaiseksi se jäikin. Jouduin lainaamaan Karkumatkan ainakin kerran uudestaan, sillä lukeminen oli tahmaista kirjan lyhyydestä huolimatta (120 sivua). Oli vika sitten suomennoksessa tai alkuperäistekstissä, en lakannut pohtimasta, miksi Gavalda on niin rakastettu kirjailija. a) Juoni ohut b) tekstissä heppoisuuden vaikutelma c) kertojaminällä koulukiusaajaprofiili - tarinan henkilöt olivat ilkeitä, mutta myös kertojaminä valitsee, että se laittaa henkilöhahmonsa pilkkaamaan roma

Kirjamessut

Kuva
    Kuv a : Lukemattomia sanoja kansien väleissä Turun kirjamessuilla 2018. Kirjamessut innostavat ja uuvuttavat. Mahtavaa on se, että kirjallisuutta pidetään esillä ja tupa on aivan täynnä. Turun Kirjamessuilla 2018 oli viikonlopun aikana noin 21 500 kävijää. Janan toisessa päässä lienevät ne, jotka kävivät Ruoka- ja Viinimessujen puolelta ainakin nuuskaisemassa paperin hajua ja ehkä kuulemassa julkimon esiintymisen. Toisessa päässä ovat taas ne, jotka kiersivät aamusta alkaen ahneesti eri esityksiä, hakivat signeerauksia ja hankkivat kassikaupalla kirjoja. Minulle kirjamessut ovat kuva tästä ajasta. Haastattelut ja keskustelut kasaavat nenän eteen palapelin siitä, mitkä ilmiöt ovat nousevia tai ikikipeitä suuntauksia. Kirjailijat ovat pysähtyneet syväkäsittelemään tiettyjä teemoja, ja ne ovat nyt ihmisten mielissä ja huulilla, tai vasta tulossa. Jostakin teemasta on saatettu kirjoittaa monta kirjaa yhtäaikaa. Nautin eniten ohjelmasta, josta voi rakentaa seikkailupolu

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Kuva
  Kirjastossa selailen naistenlehteä ja silmiin osuu juttu miehestä, joka on muuttanut itsensä naiseksi. Huomiota herättävää on se, että henkilö poseeraa sivun korkuisessa kuvassa täysin alasti. Rinnat ovat isot. Lihaksikas kroppa on miehen. Meikki ei peitä kulmikkuutta. Kun paneudun juttuun tarkemmin, minulle valkenee, että edessäni on se mies, jonka katoamisesta olen juuri lukemassa romaania. Sehän on se Selja Ahavan mies. Mies joka katosi. Olin saanut siinä vaiheessa romaanin Ennen kuin mieheni katoaa miltei loppuun. Olin uponnut vaimon menetykseen ja huutoon ja pitänyt Kolumbus-rinnastuksista, karttojen vääristyneisyyden kuvauksesta ja sokeasta merikapteenin luulosta. Kieli oli niin harkittua ja kirkasta, että tulin lukeneeksi kirjaa eniten tekstin vuoksi. Kuten takakansi sen ilmaisi: "Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta". Vaikka kuvauksen kaikkia ylisanoja ei vo

Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja

Kuva
  Modianon romaani vie hienosti hukkaan. Kirja johdatti punnitsemaan sitä keveyttä, jolla ihminen koskettaa joitain hetkiä tätä maata. Satunnaisia katuja, puistoja, porrasaskelmia ja pihoja, joilta jo kohta jälkemme haipuvat. Kipu kuolevaisuudesta on läsnä.  Kuten elämässä, tässä kirjassakin kipu on piilossa näkymättömässä aukossa, joka on aina edessämme, tyynenä ja painavana. S en läsnäolon aistii, ja nähdä sen voi vain, kun sen ympärillä kiehuu m yrsky ja elämä . Voi Modiano. Hämärien puotien kuja makasi pitkään yöpöydällä ja oli vähällä, että se jäi lukematta kokonaan. Kuinka iloinen olenkaan, että tartuin siihen, vaikka en tiennyt Patrick Modianosta entuudestaan juuri mitään. Kun Modiano voitti Nobelin 2014, yleisesti ihmeteltiin sitä, miten vähän kirjailijaa tunnettiin Ranskan ulkopuolella. Ennen Nobel-kuhinaa oli ollut aika hiljaista: esimerkiksi 1978 julkaistua teosta Hämärien puotien kuja oli myyty Yhdysvalloissa 2425 kappaletta , vaikka Ranskassa sam

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Kuva
  Kipua, sekoamista, vajoamista. Romaani on kuvaus siitä, miten odottamaton hylkääminen voi riistää kerralla sen, mihin ihminen on siihen asti nojannut - myös varmuutensa siitä, kuka hän itse on. " Jos et ole vielä saanut Ferrante-kuumetta ja mietit, mistä aloittaisit, suosittelen Ferranten toista romaania, Hylkäämisen päivät. " Näin suositteli kirjanliepeessä London Review of Booksin Gayle Lazda . Elena Ferrante oli toden totta uusi tuttavuus, joskin maine ja hehkutus olivat tulleet tutuiksi. Koska oli tietysti ehtinyt muodostua myös ennakkokäsitys, yllätyin Ferranten avoimesta ja suorasta tyylistä. Siinä on mukana ihmisen mielen rumuutta, suoria räävittömiä ilmaisuja ja elämän epäselvyyttä ja epäloogisuutta. Ferrante on kirjoittanut tutkielman siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet hylätään täysin yllättäen. Romaanin ensimmäinen virke aloittaa vyörytyksen. ” Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut” . Ferrante kuv

Orhan Pamuk - Valkoinen linna ja Waltarin varjot

Kuva
Kuva : Orhan Pamuk (Wikimedia Commons) Hakim-bingoalku hämmensi lukukokemusta kirjan loppulehdille saakka Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja sen jatko-osa, Mikael Hakim , kuuluvat romaaneihin, jotka ovat tehneet moneen vaikutuksen, kuten minuunkin. Waltari on maailmanluokan kirjailija, tarkka ja elävä kuvaaja, jonka kirjoissa on oma sielunsa. Miksi siis monta riviä Waltarista, kun luettavana on turkkilaiskirjailija, nobelisti Orhan Pamukin Valkoinen linna ? Syynä on, että alkupuoli Valkoisesta linnasta (1985) meni ihmetellessä sitä, miten paljon asetelma muistutti Mikael Hakimia (1949) : 1) Laiva lähtee Venetsiasta 2) ja se joutuu merirosvojen käsiin 3) päähenkilö joutuu orjaksi 4) mutta onnekseen hän päätyy lääkäriksi ilman alan koulutusta 5) ja nousee Turkin sulttaanin lähipiiriin 6) ja päätyy sittemmin turkkilaisten kanssa sotimaan Keski-Euroopassa. Bingot kilisevät. Tosin Waltarin Hakim katsoi parhaaksi kääntyä islamin uskoon, kun Pamukin minäkertoja kieltäytyy kuo

Alice Munro - Viha, ystävyys, rakkaus ja lukemisen motiivit

Kuva
  Miksi luen tätäkin? Se oli päällimmäinen kysymys Alice Munron novellikokoelman äärellä. Munron lukijan on kiinnostuttava yhä uudelleen kavalkadista yhä uusia fiktiivisiä pää- ja sivuhenkilöitä sekä uusia tapahtumapaikkoja, uusia ajankohtia ja taas uusia jännitteitä ja elämänkohtaloita. Useiden lyhyiden kertomusten marssitus saa lopulta miettimään enemmän omia lukemisen motiiveja kuin Munron novellien sanomaa. Hyvin pelkistetysti voisi kysyä, missä suhteessa lukeminen on tahtoa ja tunnetta. Mitä ovat motiivit? Yhdeksän novellia. 398 sivua. Paljon henkilöitä. Johanna Parry, asemapäällikkö, herra McCaley, Edith, Sabitha, Marcelle, Roxanne, Ken Boudreau, Herman Shultz, herra Willets ja hänen äitinsä rouva Willets, Clark-setä siskoineen ja hänen miehineen, Milady, Mary Jo, Stan, Omar. Ainakin nämä sekä monia paikannimiä ja tapahtumia yksistään ensimmäisessä novellissa Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät .  Munron novellikokoelma ei ole tarkoitettu hätäilevälle lukijalle. Kun

Ahmad Khalid Tawfiq - Utopia

Kuva
Utopia on enemmän hyperbolinen huuto kuin psykologisesti tarkka ihmis- tai yhteiskuntakuvaus.  Egyptiläisen Ahmad Khalid Tawfiqin ensimmäinen suomen kielellä saatava romaani on Utopia (alkuperäisteos vuodelta 2008). Tawfiq oli arabiankielisen maailman tunnetuimpia kirjailijoita ja ehti julkaista satoja kirjoja, lähinnä scifiä ja jännitysromaaneja. Lääketieteen tohtorina hänen spesialiteettinsa oli lääketieteellinen draama/trilleri. Menehtyessään huhtikuussa 2018 hän oli 55-vuotias mutta oli ehtinyt kirjoittaa jo vuosia hämmentävää tahtia: keskimäärin 22 teosta vuodessa. Yksistään pokkariromaaneja ehdittiin julkaista yli 200. Samaan aikaan Tawfiq teki tietysti myös päivätyötänsä yliopiston professorina. Voinemme nyt sopia, että sanomme ääneen " Tawfiq " aina, kun jäämme kiinni siitä, että syytämme kiirettä jostain tekemättömyydestä, kun oikeita syitä ovat oma mukavuudenhalu sekä priorisointikyvyn puute . Utopia  (suomennos 2013) kuvaa vaihtoehtoista tulevaisuutta

Kirje Tuomas Kyrölle teoksesta Benjamin Kivi

Kuva
  Benjamin Kivi on romaani, jossa i dea on hyvä ja tarinan käänteet imuvoimaisia. Romaani tuo esiin ajankuvaa, vaikkakin kirjoittajan voimakkaana tulkintana. Kieli on tiivistä, siitä on ravisteltu löysät pois. Paikoin virkkeet ovat niin punnittuja, että niitä voisi lainata aforismikirjaan. Mutta kieli on myös rumaa, kylmää ja äijää.  Romaani on luettu vuonna 2012, ja tuolloin kirjoitin Tuomas Kyrölle lukijapalautteen, jota en koskaan lähettänyt. Nyt kirje on julkaistuna tässä. Kuva on otettu kirjasta, jonka ostin talteen omaan hyllyyn muutama vuosi lukemisen jälkeen. Hyvä Tuomas Kyrö, Kiitos kirjasta Benjamin Kivi.  Puolisen vuotta sitten päätin antaa suomalaiselle nykykirjallisuudelle mahdollisuuden. Sitä ennen olin lukenut lähinnä kuolleita kirjailijoita. Suomalaisia eläviä kirjailijoita vain hiukan, sillä tietämättäni olin punninnut riskejä. Maksaako anti vaivan.  Halusin kuitenkin tietää, mistä maassamme kirjoitetaan. Aloin käydä kirjastossa, avasin oppij