Kirjakontti

Kuva : Orhan Pamuk (Wikimedia Commons) Hakim-bingoalku hämmensi lukukokemusta kirjan loppulehdille saakka Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja sen jatko-osa, Mikael Hakim , kuuluvat romaaneihin, jotka ovat tehneet moneen vaikutuksen, kuten minuunkin. Waltari on maailmanluokan kirjailija, tarkka ja elävä kuvaaja, jonka kirjoissa on oma sielunsa. Miksi siis monta riviä Waltarista, kun luettavana on turkkilaiskirjailija, nobelisti Orhan Pamukin Valkoinen linna ? Syynä on, että alkupuoli Valkoisesta linnasta (1985) meni ihmetellessä sitä, miten paljon asetelma muistutti Mikael Hakimia (1949) : 1) Laiva lähtee Venetsiasta 2) ja se joutuu merirosvojen käsiin 3) päähenkilö joutuu orjaksi 4) mutta onnekseen hän päätyy lääkäriksi ilman alan koulutusta 5) ja nousee Turkin sulttaanin lähipiiriin 6) ja päätyy sittemmin turkkilaisten kanssa sotimaan Keski-Euroopassa. Bingot kilisevät. Tosin Waltarin Hakim katsoi parhaaksi kääntyä islamin uskoon, kun Pamukin minäkertoja kieltäytyy kuo

  Miksi luen tätäkin? Se oli päällimmäinen kysymys Alice Munron novellikokoelman äärellä. Munron lukijan on kiinnostuttava yhä uudelleen kavalkadista yhä uusia fiktiivisiä pää- ja sivuhenkilöitä sekä uusia tapahtumapaikkoja, uusia ajankohtia ja taas uusia jännitteitä ja elämänkohtaloita. Useiden lyhyiden kertomusten marssitus saa lopulta miettimään enemmän omia lukemisen motiiveja kuin Munron novellien sanomaa. Hyvin pelkistetysti voisi kysyä, missä suhteessa lukeminen on tahtoa ja tunnetta. Mitä ovat motiivit? Yhdeksän novellia. 398 sivua. Paljon henkilöitä. Johanna Parry, asemapäällikkö, herra McCaley, Edith, Sabitha, Marcelle, Roxanne, Ken Boudreau, Herman Shultz, herra Willets ja hänen äitinsä rouva Willets, Clark-setä siskoineen ja hänen miehineen, Milady, Mary Jo, Stan, Omar. Ainakin nämä sekä monia paikannimiä ja tapahtumia yksistään ensimmäisessä novellissa Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät .  Munron novellikokoelma ei ole tarkoitettu hätäilevälle lukijalle. Kun

Utopia on enemmän hyperbolinen huuto kuin psykologisesti tarkka ihmis- tai yhteiskuntakuvaus.  Egyptiläisen Ahmad Khalid Tawfiqin ensimmäinen suomen kielellä saatava romaani on Utopia (alkuperäisteos vuodelta 2008). Tawfiq oli arabiankielisen maailman tunnetuimpia kirjailijoita ja ehti julkaista satoja kirjoja, lähinnä scifiä ja jännitysromaaneja. Lääketieteen tohtorina hänen spesialiteettinsa oli lääketieteellinen draama/trilleri. Menehtyessään huhtikuussa 2018 hän oli 55-vuotias mutta oli ehtinyt kirjoittaa jo vuosia hämmentävää tahtia: keskimäärin 22 teosta vuodessa. Yksistään pokkariromaaneja ehdittiin julkaista yli 200. Samaan aikaan Tawfiq teki tietysti myös päivätyötänsä yliopiston professorina. Voinemme nyt sopia, että sanomme ääneen " Tawfiq " aina, kun jäämme kiinni siitä, että syytämme kiirettä jostain tekemättömyydestä, kun oikeita syitä ovat oma mukavuudenhalu sekä priorisointikyvyn puute . Utopia  (suomennos 2013) kuvaa vaihtoehtoista tulevaisuutta

  Benjamin Kivi on romaani, jossa i dea on hyvä ja tarinan käänteet imuvoimaisia. Romaani tuo esiin ajankuvaa, vaikkakin kirjoittajan voimakkaana tulkintana. Kieli on tiivistä, siitä on ravisteltu löysät pois. Paikoin virkkeet ovat niin punnittuja, että niitä voisi lainata aforismikirjaan. Mutta kieli on myös rumaa, kylmää ja äijää.  Romaani on luettu vuonna 2012, ja tuolloin kirjoitin Tuomas Kyrölle lukijapalautteen, jota en koskaan lähettänyt. Nyt kirje on julkaistuna tässä. Kuva on otettu kirjasta, jonka ostin talteen omaan hyllyyn muutama vuosi lukemisen jälkeen. Hyvä Tuomas Kyrö, Kiitos kirjasta Benjamin Kivi.  Puolisen vuotta sitten päätin antaa suomalaiselle nykykirjallisuudelle mahdollisuuden. Sitä ennen olin lukenut lähinnä kuolleita kirjailijoita. Suomalaisia eläviä kirjailijoita vain hiukan, sillä tietämättäni olin punninnut riskejä. Maksaako anti vaivan.  Halusin kuitenkin tietää, mistä maassamme kirjoitetaan. Aloin käydä kirjastossa, avasin oppij