Kirjakontti

  Modianon romaani vie hienosti hukkaan. Kirja johdatti punnitsemaan sitä keveyttä, jolla ihminen koskettaa joitain hetkiä tätä maata. Satunnaisia katuja, puistoja, porrasaskelmia ja pihoja, joilta jo kohta jälkemme haipuvat. Kipu kuolevaisuudesta on läsnä.  Kuten elämässä, tässä kirjassakin kipu on piilossa näkymättömässä aukossa, joka on aina edessämme, tyynenä ja painavana. S en läsnäolon aistii, ja nähdä sen voi vain, kun sen ympärillä kiehuu m yrsky ja elämä . Voi Modiano. Hämärien puotien kuja makasi pitkään yöpöydällä ja oli vähällä, että se jäi lukematta kokonaan. Kuinka iloinen olenkaan, että tartuin siihen, vaikka en tiennyt Patrick Modianosta entuudestaan juuri mitään. Kun Modiano voitti Nobelin 2014, yleisesti ihmeteltiin sitä, miten vähän kirjailijaa tunnettiin Ranskan ulkopuolella. Ennen Nobel-kuhinaa oli ollut aika hiljaista: esimerkiksi 1978 julkaistua teosta Hämärien puotien kuja oli myyty Yhdysvalloissa 2425 kappaletta , vaikka Ranskassa sam

  Kipua, sekoamista, vajoamista. Romaani on kuvaus siitä, miten odottamaton hylkääminen voi riistää kerralla sen, mihin ihminen on siihen asti nojannut - myös varmuutensa siitä, kuka hän itse on. " Jos et ole vielä saanut Ferrante-kuumetta ja mietit, mistä aloittaisit, suosittelen Ferranten toista romaania, Hylkäämisen päivät. " Näin suositteli kirjanliepeessä London Review of Booksin Gayle Lazda . Elena Ferrante oli toden totta uusi tuttavuus, joskin maine ja hehkutus olivat tulleet tutuiksi. Koska oli tietysti ehtinyt muodostua myös ennakkokäsitys, yllätyin Ferranten avoimesta ja suorasta tyylistä. Siinä on mukana ihmisen mielen rumuutta, suoria räävittömiä ilmaisuja ja elämän epäselvyyttä ja epäloogisuutta. Ferrante on kirjoittanut tutkielman siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet hylätään täysin yllättäen. Romaanin ensimmäinen virke aloittaa vyörytyksen. ” Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut” . Ferrante kuv