Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet - risteävät tarinat ja yhdistävät unelmat


Eurooppalaiset unet (2016) teki vaikutuksen. Aluksi kuuntelu takkusi ja ehdin jo siirtyä pitämään taukoa muiden romaanien pariin. Itsellä kun saattaa olla monta romaania kesken kuuntelun tai luvun. On toimivaa, että voi tempaista kuulokkeisiin tai näytölle aina tilanteeseen ja tunnelmaan parhaiten sopivan kirjan.
Välissä ehdin muun muassa kuunnella samalta kirjoittajalta, Emma Puikkoselta, tuoreemman romaanin Lupaus, jonka luku ja kuuntelu takkusi (blogikirjoitukseen). Piti pohtia, eikö Puikkosen Emma vain ole minun kirjoittajani. Eurooppalaisille unille tuli annettua uusi mahdollisuus, ja se kannatti. Kun romaani pääsi vauhtiin, se piteli otteessaan loppuun saakka.

Eurooppalaiset unet -romaania on luonnehdittu episodiromaaniksi. Kertomukset eri puolilta Eurooppaa eri ajanjaksoina muodostavat kokonaisuuden. Yhdeksän eurooppalaisen ihmisen elämät ja unelmat linkittyvät erikoisilla tavoilla toisiinsa. Kirjan tarina onkin enemmän kuin pikkutarinat yhteensä. Tähän muotoon Puikkosen tyyli sopi hyvin. Ihmisten ja heidän polkujensa risteäminen samassa romaanissa oli onnistunut ratkaisu. Eurooppalaisten unien episodimainen rakenne loi romaanille jännitteen, mikä piti lukijan/kuulijan intensiivisesti vauhdissa mukana. Näin jännitteen rakennus ei jäänyt Puikkosen kielen ja juonenrakentelun varaan. Vertailun vuoksi: Lupaus-romaanissa keskityttiin yhden tarinan eteenpäin viemiseen, ja siinä jännite kärsi ainakin tämän lukijan päässä.

Eurooppalaiset unet on romaani, joka piirtää kuvaa Euroopan lähihistoriasta. Aikajanat kuitenkin risteävät mystisesti ja yksi episodi yltää myös tulevaisuuteen. Romaani auttaa lukijaa asettumaan pakolaisen asemaan tai eläytymään siihen, kun Berliinin muuri pystytetään, vaikka perheitä menisi halki. Toisaalla kotimaa pirstaloituu - tässä tapauksessa Jugoslavia - ja naapurista tulee vihollinen. Ja paljon muuta. Muun muassa hollantilaisen popparin Vain elämää -kuvausten kokemukset olivat hauska yksityiskohta.
Erityisesti pidin somalipakolaisen aikuistuneen tyttären, Immin, tarinasta, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Immi on menestynyt käsikirjoittaja, ja työssään hän rakentaa todellisuutta uusiksi. Uutiset saavat hänen käsissään uuden muodon, ja siitä yritykset ja valtiot maksavat taitavalle dramaturgille hyvät rahat. Hakukoneet myös vahtivat, että ohi suun ei kirjoiteta mitään. Tässä oli viitteitä dystooppiseen tulevaisuuteen, mihin jollain tapaa sijoittuu myös myöhempi Lupaus-romaani.

Syvällisesti Emma Puikkonen ei teemoja kaivele. Olisi ollut kiinnostavaa saada sukeltaa enemmän vaikkapa Jugoslavian tilanteeseen. Mutta tarkoitus taisikin olla, että kirja ennen kaikkea herättää nälän ottaa lisää selvää.

Puikkonen, Emma: Eurooppalaiset unet
WSOY 2016
Formaatti: Äänikirja
Äänikirjan kertoja: Jukka Pitkänen
Äänikirjan kesto: 5 h 19 min
Palkinnot: Finlandia-ehdokkuus 2016

Lisää aiheesta
Emma Puikkonen Aamun kirjassa (Yle 19.5.2016)

Kuva: PublicDomainPictures, Pixabay

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Albert Camus: Sivullinen - ja miten romaani liittyy Anneli Auerin oikeusdraamaan

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa - näinkö jäätikkö sulaa

Elena Ferrante: Loistava ystäväni, lapsuus ja nuoruus, Napoli-sarja 1 (äänikirja)

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)