Kirjakontti

"Ainoa mitä saattoi tehdä, oli lähettää kotiin ja antaa matkaan hieman toisenlaisia rauhoittavia. Vähän vahvempia ja tehokkaampia ja niitä pitäisi sitten aina ottaa, ennen kuin tilanne riistäytyy hallinnasta". Tässä kohtaa Laura Mannisen esikoisromaani Kaikki anteeksi pääsi puraisemaan. Itsenäinen viestintäalan ammattilainen Laura on ihastunut ja rakastunut Mikkoon, joka on oikeastaan täydellinen, komea, kohtelias ja tunneälykäs. Kun Laura oli ostanut miesystävälleen pienoismallin Davidin patsaasta, miehen lapset ihmettelivät, että patsas oli aivan isän näköinen. Elämät kietoutuivat nopeasti yhteen: ollaan samaa mieltä, tehdään samoja juttuja, käydään Sodankylän elokuvafestareilla, juostaan merenrantalenkeillä, syödään ravintolassa yhteensä kahdella haarukalla, sillä on pakko pitää toista samalla kädestä. Sitten Laura jo löytää itsensä uusperheen äidin roolista: kolme lasta, koira, vanha omakotitalo ja omenapuut. Heikkoja signaaleja jostain myrskyisemmästä rintama...

Piti vain löytää jotain helppoa kuunneltavaa puhelimesta. Testimielessä otin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan Loistava ystäväni , kun siitä oli niin kohuttu - jos sen verran kuuntelisi, että tietäisi, mistä on kyse. Niinhän siinä sitten kävi, että kerralla meni koko kirja ja heti perään jatko-osa. Elena Ferrante ei ole mikä tahansa lukuromaanin kirjoittelija. Kirjoissa on imua, kyllä, mutta ennen kaikkea niissä on jotain totta. Elämä heittelee. Asiat eivät etene järkevästi - ja joskus yhtäkkiä jokin loksahtaa. Ystävyys kahden tytön välillä ei ole saumaton ja hyväntahtoinen. Elämässä on epävarmuuksia. Toinen ei ole läpeensä hyvä eikä läpeensä paha - hän on molempia, ja minäkin olen. Kun tarpeeksi kaivaa, meistä löytyy aina itsekkäitä ja likaisia motiiveja. Niiden penkomiseen 1950-luvun Napolin roskaiset ja pinttyneet kujat sekä työläiskorttelin metelit ja riidat ovat juuri sopiva taustakuva. Jonkun asunnon ikkunasta saattaa kuulua huutoa ja yhtäkkiä siitä lentää läpi...