Elena Ferrante: Loistava ystäväni, lapsuus ja nuoruus, Napoli-sarja 1 (äänikirja)


Piti vain löytää jotain helppoa kuunneltavaa puhelimesta. Testimielessä otin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan Loistava ystäväni, kun siitä oli niin kohuttu - jos sen verran kuuntelisi, että tietäisi, mistä on kyse. Niinhän siinä sitten kävi, että kerralla meni koko kirja ja heti perään jatko-osa.

Elena Ferrante ei ole mikä tahansa lukuromaanin kirjoittelija. Kirjoissa on imua, kyllä, mutta ennen kaikkea niissä on jotain totta. Elämä heittelee. Asiat eivät etene järkevästi - ja joskus yhtäkkiä jokin loksahtaa. Ystävyys kahden tytön välillä ei ole saumaton ja hyväntahtoinen. Elämässä on epävarmuuksia. Toinen ei ole läpeensä hyvä eikä läpeensä paha - hän on molempia, ja minäkin olen. Kun tarpeeksi kaivaa, meistä löytyy aina itsekkäitä ja likaisia motiiveja. Niiden penkomiseen 1950-luvun Napolin roskaiset ja pinttyneet kujat sekä työläiskorttelin metelit ja riidat ovat juuri sopiva taustakuva. Jonkun asunnon ikkunasta saattaa kuulua huutoa ja yhtäkkiä siitä lentää läpi kattiloita tai kokonainen pikkutyttö.

Loistava ystäväni kertoo kahdesta tytöstä, Elenasta (Lenù) ja Lilasta, heidän perheistään sekä korttelin värikkäästä naapurustosta. Lenù ja Lila ovat syntyneet köyhään kortteliin: toisen isä on vähävarainen suutari, toisen isä vähän paremmassa ammatissa, hän on nimittäin vahtimestari, vaikka köyhä on hänkin. Tyttöjen ystävyys syntyy vaivihkaa. Koulussa lahjakkaat tytöt erottuvat muista: Lenù oli ollut luokan paras, kunnes opettaja huomaa, että Lila osasi jo lukea ja kirjoittaa ja laskea, ilman, että kukaan oli opettanut. Koulu kylvi pohjan elämänpituiselle ihailulle, kateudelle ja ystävyydelle.

Alun avainkokemus, jossa aito ystävyys syntyi, on kohtaus kellarinikkunan edessä. Lila haluaa vaihtaa nukkeja, ja Lenùn nuken saatuaan Lila heittää nuken ikkunasta pimeään kellariin. Lenù tekee saman perässä Lilan nukelle. "Tein vain saman minkä sinä" - Lenùn repliikistä tulee koko heidän ystävyyttään määrittelevä lause. Tytöt eivät löydä enää nukkeja ja epäilevät korttelin pahamaineisen Don Achillen vieneen nuket ja Lila haluaa mennä hakemaan ne mieheltä. Oven takana itsenäinen, ilkeä, kovasuinen ja aina päämäärätietoinen Lila ottaa Lenùa kädestä.

Tulevinakin vuosina asiat tehdään yhdessä mutta vertaillen, kilpaillen älyssä, kauneudessa, menestyksessä, lahjakkuudessa ja rakkaudessa. Ensimmäisen kerran ystävien yhteinen tie rakoilee, kun Lenù saa jatkaa opiskeluja, mutta Linan perheellä ei ole siihen rahaa. Ystävyys kuitenkin säilyy tytöt kietoutuvat yhteen niin vahvasti, että vahva ja omapäinen Lila tuntuu määrittelevän epävarmemman Lenùn valintoja aikuisuuteen saakka. Kaikki on kipeää, rumaa ja ihanaakin yhtä aikaa.

Teini-ikään edetessä rakkaudet tulevat mukaan - erityisesti Nino Sarratore, entinen naapurinpoika, jota Lenù on rakastanut lapsesta saakka. Kirjan loppulehdillä, kun tytöt ovat 16-vuotiaita, toinen heistä on menossa jo naimisiin ja toinen kapuamassa ylöspäin opinportaita. Mutta onko tyttö menossa naimisiin rakkaudesta vai pelastaakseen perheensä?

Hiljaisia taustakertomuksia ovat Italian voimakkaat tuloerot, köyhyyden periytyminen sekä taistelu rahasta ja elintilasta. Sosiaaliturvaa ei ole, vain yritteliäisyys palkitaan, ellei joku satu riistämään sinulta oman työsikin hedelmää. Ihmiset asuvat tiukasti kortteleissaan eivätkä poistu kaupunginosastaan. Tytötkään eivät tiedä, miltä meri näyttää, vaikka asuvat merenrantakaupungissa. Vesuvius on kaukainen vuori, vaikka se on Napolin kyljessä kiinni. Viitteelliset taustakertomukset rakentavat äänettömästi toisen kerroksen tyttöjen tarinan alle.

Ei ihme, että Napoli-sarjan ensimmäisestä kirjasta on kuvattu HBO-sarja My brilliant friend. Kirjojen imussa sitä on tullut katsottua muutamia jaksoja, ja koko korttelin räväkkä henkilökaarti on saanut uudenlaiset kasvot ja tulkinnan korttelista - esimerkiksi napolilaisista kaupoista ja konditoriasta sai nyt ehkä vähän aidomman 1950-lukulaisen kuvan. Sarja näyttää olevan mahdollisimman uskollinen alkuperäisteokselle. Erityisesti Max Richterin upea musiikki on jo syy katsoa sarjaa. Laittaisin soundtrackin taustalle myös loppua Napoli-sarjaa lukiessa, ellen kävisi läpi romaaneja äänikirjoina.

Kirjoja on käännetty kymmenille kielille ja myyty miljoonittain. Ferrante on ollut kymmenen parhaan joukossa maailman myydyimpien kirjailijoiden listalla. Kirjojen on sanottu olevan autofiktiota, mutta salanimen takana oleva oikea kirjoittaja ei ole sitä käsittääkseni myöntänyt. Oli kirjoittaja siis mies tai nainen tai kirjoittajapariskunta, hän onnistuu luomaan kuvan siitä, että tämä itse on kasvanut tuossa työläiskorttelissa.
 
Erityiskiitos lukijalle, Erja Mantolle. Erinomaista työtä. Hänen äänensä ja tyylinsä antaa kirjalle juuri oikeanlaisen sielun, kuin hän olisi kaiken tapahtuneen tarkkailija Elena itse.

[muokattu 6/2020]


Lähteitä
Kauppalehti
Aamulehti
Aikalainen
Ferranten kommenttikooste the Guardianissa kirjailijan anonymiteetistä

Ferrante, Elena: Loistava ystäväni
WSOY 2016
Alkuperäisteos: L´amica geniale 2011
Alkuperäisteoksen kieli: Italia
Suomentaja: Helinä Kangas
Formaatti: Äänikirja
Äänikirjan kertoja: Erja Manto

Kuva: Andrea Tummons, Unsplash

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Albert Camus: Sivullinen - ja miten romaani liittyy Anneli Auerin oikeusdraamaan

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa - näinkö jäätikkö sulaa

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)