Orhan Pamuk - Valkoinen linna ja Waltarin varjot

Kuva: Orhan Pamuk (Wikimedia Commons)

Hakim-bingoalku hämmensi lukukokemusta kirjan loppulehdille saakka

Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja sen jatko-osa, Mikael Hakim, kuuluvat romaaneihin, jotka ovat tehneet moneen vaikutuksen, kuten minuunkin. Waltari on maailmanluokan kirjailija, tarkka ja elävä kuvaaja, jonka kirjoissa on oma sielunsa.

Miksi siis monta riviä Waltarista, kun luettavana on turkkilaiskirjailija, nobelisti Orhan Pamukin Valkoinen linna?

Syynä on, että alkupuoli Valkoisesta linnasta (1985) meni ihmetellessä sitä, miten paljon asetelma muistutti Mikael Hakimia (1949): 1) Laiva lähtee Venetsiasta 2) ja se joutuu merirosvojen käsiin 3) päähenkilö joutuu orjaksi 4) mutta onnekseen hän päätyy lääkäriksi ilman alan koulutusta 5) ja nousee Turkin sulttaanin lähipiiriin 6) ja päätyy sittemmin turkkilaisten kanssa sotimaan Keski-Euroopassa. Bingot kilisevät. Tosin Waltarin Hakim katsoi parhaaksi kääntyä islamin uskoon, kun Pamukin minäkertoja kieltäytyy kuolemanrangaistuksen uhalla.

Tuon eriävyyden lisäksi romaanit eroavat lopulta muutenkin paljon toisistaan ja kyseessä on ilman muuta kaksi erilaista romaania. Hakim-bingoilu hämmensi kuitenkin lukukokemusta kirjan loppulehdille saakka.

Valkoinen linna -romaanissa venetsialainen päähenkilö päätyy orjaksi paikalliselle miehelle, joka sattuu olemaan päähenkilön kaksoisolento. Seuravina vuosina orja opettaa Hoca-herraansa ja tyhjentää tämän käyttöön kaiken tietonsa länsimaisesta tieteestä. Hocan jano on kuitenkin pohjaton ja hän imee tietoonsa myös orjan muistot aina lapsuudesta saakka. Peilikohtauksessa heidän identiteettinsä tuntuvat sekoittuvan ja enää ei ole varmaa, kuka on kuka.

Vuosisatojen takaisen Istanbulin kuvauksessa viitataan arabialaiseen tieteeseen ja tutkimukseen venetsialaisen kertojan ja Hocan yhteistyön kautta: ilotulitteiden kuvaus tai ruttoa vastaan taistelu ovat romaanin kiinnostavinta antia.

Pamukin romaani on psykologisempi ja pohtivampi kuin Mikael Hakim. Kaksoisolento-teeman kautta voidaan punnita, mikä tekee minusta minut ja mistä oma identiteettini syntyy. Samoin ilmiön kautta voidaan miettiä vaikkapa idän ja lännen suhdetta: Hoca ihannoi läntistä tiedettä mutta samaan aikaan länsi on vihollinen, jota vastaan on sodittava. Myös sulttaani on taipuvainen uskomaan, että parivaljakon keksintöjen takana on venetsialainen, vaikka miehet tekivät töitään tiiminä ja turkkilainen Hoca loi sota-aseen.

Pamuk kuvaa myös sulttaanin ja hänen hovinsa taikauskoisuutta ja halua uskoa ensisijaisesti astrologiaan ja tähdistä ennustamiseen. Pamuk viittaa myös sulttaanin hovin loputtomiin, rasvaisiin ja aistillisiin huvitteluihin. Asetelmien kautta paljastuu ottomaanikulttuurin lopullisen murentumisen syitä.

Hyvistä teemoista ja laadukkaasta kielestä huolimatta Valkoinen linna jää abstraktin ja filosofisen oloiseksi ja kaipaamaan jää sikäläisen elämän ja ihmissuhteiden konkreettisempaa ja eläväisempää kuvausta. Tarkemmin mietittynä kaipuu saattoi olla myös ikävää Mika Waltarin aikalais- ja ihmiskuvaukseen.

Pamuk, Orhan: Valkoinen linna
Kustannusosakeyhtiö Tammi 1993  
Alkuperäisteos: Beyaz Kale 1985
Alkuperäisteoksen kieli: Turkki
Suomennos: Kalevi Nyytäjä (englannista)
Formaatti: Painettu kirja kirjastosta