Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

 

Kipua, sekoamista, vajoamista. Romaani on kuvaus siitä, miten odottamaton hylkääminen voi riistää kerralla sen, mihin ihminen on siihen asti nojannut - myös varmuutensa siitä, kuka hän itse on.

"Jos et ole vielä saanut Ferrante-kuumetta ja mietit, mistä aloittaisit, suosittelen Ferranten toista romaania, Hylkäämisen päivät." Näin suositteli kirjanliepeessä London Review of Booksin Gayle Lazda.

Elena Ferrante oli toden totta uusi tuttavuus, joskin maine ja hehkutus olivat tulleet tutuiksi. Koska oli tietysti ehtinyt muodostua myös ennakkokäsitys, yllätyin Ferranten avoimesta ja suorasta tyylistä. Siinä on mukana ihmisen mielen rumuutta, suoria räävittömiä ilmaisuja ja elämän epäselvyyttä ja epäloogisuutta.

Ferrante on kirjoittanut tutkielman siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet hylätään täysin yllättäen. Romaanin ensimmäinen virke aloittaa vyörytyksen. ”Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut”.

Ferrante kuvaa uskottavasti ihmisen pään sisällä tapahtuvaa kamppailua ja sekavuustilojen kiihtyvää kierrettä. Lukija pääsee ahdistukseen mukaan seuraamalla ulkoisesti tapahtumia ja valintoja. Puhelimen ja lukkojen reistailu kaventaa tilaa ja puristaa lukijan yhdessä hylätyn kanssa jopa klaustrofobiseen tilaan.

Kun ihminen joutuu hylätyksi, hän kokee todellista kipua. Aivotutkimus on osoittanut, että jo pelkät satuttavat sanat riittävät aktivoimaan tietyn alueen aivoissa, ja sen aktivoituminen tuottaa kivun tunteen. Sama alue aktivoituu myös, kun ihminen saa ihoonsa kipeän haavan. Ihminen tuntee siis aitoa kipua, kun häntä ei oteta huomioon tai hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Sosiaalinen kipu vieläpä säilyy muistissa toisin kuin fyysinen kipu. Tilanteen uudelleen eläminen voi palauttaa kauan sitten koetut ikävät tunteet takaisin. (Lue lisää täältä)

Ferranten tutkielma hylkäämisen aiheuttamista jälkimainingeista ja jonkinasteisesta selviämisestä kuvaa myös sitä, kuinka lujat avioliiton siteet ovat. Voisi sanoa, että hylkääminen on väkivaltaa, saati täysin yhtäkkinen hylkääminen. Sisuksien repiminen ja liitosten riuhtominen irti jättää vammat.

Minua kirja muistutti myös läheisen kuolemasta, joka toi vastaavia tuntemuksia. Ennen läheiseni kuolemaa en ollut tiennyt, että suru ja luopuminen voivat fyysisesti tuntua kipuna. Minulla se tuntui erityisesti rinnassa sydämen päällä. Kuin jotain olisi repäisty siitä kohtaa irti ja paikalle olisi jäänyt verestävä, karvasteleva kohta. Erityisen ihmeellistä oli, että tuota kokemaani kipua lievitti konkreettisesti toisen ihmisen kosketus.

Ferranten teos loppuu yhtäkkiä kesken tarinan. Ensin se hämmensi. Toisaalta kun kirjan nimi on Hylkäämisen päivät, on ymmärrettävää päättää kerronta siihen, kun hylkäämisen päivät ovat päättyneet ja elämässä kääntyy uusi sivu, jonka tarina ei kuulu enää tähän kirjaan.

Ferrante, Elena: Hylkäämisen päivät
WSOY 2017
Alkuperäisteos: I giorni dell'abbandono 2002
Alkuperäisteoksen kieli: Italia
Suomennos: Taru Nyström, tarkistanut Alice Martin
Formaatti: Painettu kirja kirjastosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Albert Camus: Sivullinen - ja miten romaani liittyy Anneli Auerin oikeusdraamaan

Elena Ferrante: Loistava ystäväni, lapsuus ja nuoruus, Napoli-sarja 1 (äänikirja)

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa - näinkö jäätikkö sulaa

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)