Kirjamessut

 

 Kuva: Lukemattomia sanoja kansien väleissä Turun kirjamessuilla 2018.

Kirjamessut innostavat ja uuvuttavat.

Mahtavaa on se, että kirjallisuutta pidetään esillä ja tupa on aivan täynnä. Turun Kirjamessuilla 2018 oli viikonlopun aikana noin 21 500 kävijää. Janan toisessa päässä lienevät ne, jotka kävivät Ruoka- ja Viinimessujen puolelta ainakin nuuskaisemassa paperin hajua ja ehkä kuulemassa julkimon esiintymisen. Toisessa päässä ovat taas ne, jotka kiersivät aamusta alkaen ahneesti eri esityksiä, hakivat signeerauksia ja hankkivat kassikaupalla kirjoja.

Minulle kirjamessut ovat kuva tästä ajasta. Haastattelut ja keskustelut kasaavat nenän eteen palapelin siitä, mitkä ilmiöt ovat nousevia tai ikikipeitä suuntauksia. Kirjailijat ovat pysähtyneet syväkäsittelemään tiettyjä teemoja, ja ne ovat nyt ihmisten mielissä ja huulilla, tai vasta tulossa. Jostakin teemasta on saatettu kirjoittaa monta kirjaa yhtäaikaa.

Nautin eniten ohjelmasta, josta voi rakentaa seikkailupolun koko päivälle. Ensin kahvikuppi käteen ja Fiorelle kuulemaan Rouva C:n tarinaa, sitten kylkimyyryssä kustantamojen osastojen läpi, ennen kuin keskustelu äänikirjoista alkaa. Sen jälkeen on otettava selvää, mitä tutkijalla on sanottavaa uushenkisyyden noususta Tieto-lavalla. Oho, onkin harpottava, sillä päälavalla on jo Pauliina Rauhala äänessä Synninkantajista. Puolen tunnin tauon aikana välipalaa ruokamessuilta ja kuulemaan asiaa romaanien lopuista - ilmenee, että Melender ja Vuola ovat kirjoittaneet aiheesta kokonaisen kirjan Maailmojen loput. Varmasti kyseisen teoksen lopun muotoilussa on ollut rimakauhua.

Välissä ehdin testata äänikirjoja tuottavaa palvelua kuulokkeet päässä ja juoda samalla toiset kahvit. Kirjojakin valuu kassiin, vaikka olin lupaillut itselleni, etten sitten osta. Muutama klassikko, Nylénin esseeteos, Savukeidas-kustantamon mahtavia vitosen pikkumerkkiteoksia sekä self help -heräteostos "Introverteissa on voimaa! Miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa?" Riehaannun sisäisesti jo kirjan nimestä.

Jälleen istumaan päälavan yleisöön Melenderin oman nimen ympärille kietoutuvan pohdinnan ääreen ja Heli Laaksosen säteilyyn. Koululaisten nurkkauksen ohi kävellessä pysähdyn kuuntelemaan haastattelua, jossa Tapani Koivukari kertoo, miksi kirjoitti romaanin Poltetun miehen tytär Islannin noitavainoista. Eikä pelkästään kerro, vaan laulaa. Islanniksi.

Tällaisia kudelmia kirjamessut ovat parhaimmillaan.

Silti suurin osa jää näkemättä ja kokematta. En nähnyt tähtitieteilijää, en pressaa istumassa portailla, enkä montaa muutakaan ihmistä, jolla olisi ollut kiinnostavaa sanottavaa.

Vielä käyn kuuntelemassa populismista mediassa mutta pää ja jalat ovat jo väsyneet. Ohitan Maria Veitolan syömishäiriöt tai Anna Kontulan paljastukset eduskunnan salatuista suhteista. Kiertelen vielä käytettyjen kirjojen ja vanhentuneiden painosten kauppiaiden hyllyköitä. Meinaan ostaa Ahmed Ahne -sarjakuvakirjan, mutta hinta saa minut järkiini.

Voipunut mieli ei pysty käsittämään draama- ja infopölyn sekä kirjalaarien määrää. Niin paljon kiiltäviä kansia, joista monia ei koskaan avata. Siellä ovat Wikileaks-tietokirja, kokkikirja noin #534, kioskiromaani ja valtion talousarvioesitys vuodelta 2013 kyljittäin.

On ahdasta ja täyttä. Näin paljon kaikkea, mikä lipuu sormien läpi. Kämmenelle jää hitusia. Mutta kimmeltävät nekin.

Hiukan lisää taas seuraavilta messuilta.