Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Kirjastossa selailen naistenlehteä ja silmiin osuu juttu miehestä, joka on muuttanut itsensä naiseksi. Huomiota herättävää on se, että henkilö poseeraa sivun korkuisessa kuvassa täysin alasti. Rinnat ovat isot. Lihaksikas kroppa on miehen. Meikki ei peitä kulmikkuutta. Kun paneudun juttuun tarkemmin, minulle valkenee, että edessäni on se mies, jonka katoamisesta olen juuri lukemassa romaania. Sehän on se Selja Ahavan mies. Mies joka katosi.

Olin saanut siinä vaiheessa romaanin Ennen kuin mieheni katoaa miltei loppuun. Olin uponnut vaimon menetykseen ja huutoon ja pitänyt Kolumbus-rinnastuksista, karttojen vääristyneisyyden kuvauksesta ja sokeasta merikapteenin luulosta.
Kieli oli niin harkittua ja kirkasta, että tulin lukeneeksi kirjaa eniten tekstin vuoksi.

Kuten takakansi sen ilmaisi: "Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta". Vaikka kuvauksen kaikkia ylisanoja ei voisi hyväksyä, romaanitaiteesta voi olla samaa mieltä.

Miehen olin rakentanut mielessäni kuten Ahava oli "menetyksensä kartan" kuvannut. Moottorisahan arven ja hartioiden linjan. Kuljin Ahavan mukana hämärissä huoneissa ja tuskaisissa tuokioissa.

Kirjan koordinaateista olin rakentanut mielessäni tarinan.
Lukiessani huomasin, että härski uteliaisuuskin heräsi ja mielessä kävi, olisiko miehestä verkossa kuvaa. Että millainen mies päättäisi muuttua naiseksi ja jättää vaimonsa ilman aviomiestä.

Nyt tuo lehtijuttu avasikin kerralla verhot auki. Kaikki valo pääsi räikeästi sisään. Oli niin paljasta. Lukiessani juttua minusta tulikin tirkistelijä,  joka katsoi häpeilemättä sisään toisten liian avoimesta ikkunasta. Kirjan hahmot saivatkin oikeat nimet. Fiktiosta tuli faktaa.

Mies kertoi oman puolensa tarinasta ja totesi, että kirja oli alkuun vihastuttanut, sillä se paljasti niin paljon. Nyt hän paljasti omaehtoisesti vielä enemmän.

Kun tartuin kotona romaaniin lukeakseni sen loppuun, oli vaikea palata romaanilukijaksi. Illuusio oli puhjennut. En oikein tiennyt, luinko enää vain paljastusjuttua, joka on peruslehtijournalismia hienostuneempi ja hienovaraisempi.

Tämä johti pohtimaan jälleen faktan ja fiktion rajaa ja kysymään, onko sitä. Jos janan toisessa päässä on suurin piirtein tosiasioihin perustuvat tekstit kuten journalismi tai elämäkerrat, mihin autofiktio ja fiktio janalla asettuvat? Joskus kun fiktio voi olla enemmän totta kuin pyhää objektiivisuutta tavoitteleva journalismi.

Ehkä ei ole edes janaa. On vain manner ihmisten niin sanottuja totuuksia, jotka on kuvattu räikeämmin tai hienovaraisemmin, miten milloinkin. Näistä ihmisten väittämistä on lopulta tässä Ahavan teoksessakin kyse.

Linkki lehtijuttuun 

Ahava, Selja: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
Formaatti: Painettu kirja kirjastosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Albert Camus: Sivullinen - ja miten romaani liittyy Anneli Auerin oikeusdraamaan

Elena Ferrante: Loistava ystäväni, lapsuus ja nuoruus, Napoli-sarja 1 (äänikirja)

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa - näinkö jäätikkö sulaa

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)