Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (äänikirja)

Ensin oli mietittävä, pystyisikö kuuntelemaan uutta keskitysleiritarinaa, Auschwitzin tatuoijaa. Tarinoita holokaustista on paljon, ja ne ovat surullisia ja kauhistuttavia. 

Karvaimpia kuvauksia ovat olleet Mila 18 ja Exodus. Itsekin juutalainen Leon Uris kirjoitti teokset 10 - 15 vuoden sisällä toisen maailmansodan päättymisestä ja se näkyy sivuilta. Ne jättävät kipeät mielikuvat Varsovan geton saalistuksista ja keskitysleirin teoista, joille ei löydy edes tarpeeksi syvää sanaa. (Mila 18 ja Exodus Kirjasammon sivuilla.)

Toisaalta, joudun miettimään, jos kerran olen ihminen, miksi en kantaisi näitä muistoja sisälläni, yhdessä uhrien jälkeläisten kanssa. Onhan kyseessä koko ihmiskunnan historian suurimmista haavoista ja suruista. Miksi kipu ei kuuluisi siis myös minulle.

Käydessäni Jerusalemissa Vainojen museossa, Yad Vashemissa, nuo kuullut, nähdyt ja luetut kertomukset realisoituivat niin, että oli vaikea pitää itsensä koossa. Yad Vashemissa on muun muassa datapankki, johon on koottuna jo miljoonien holokaustin uhrien tietoja. Heidän joukossaan todennäköisesti on myös niitä, joiden kohtaloita Auschwitzin tatuoijakin sivuaa.

Auschwitzin tatuoijan esittelyteksti lupaili, että kirja kertoisi ennen kaikkea kuitenkin rakkaudesta.

"Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista."

Rakkaus ja keskitysleiri?

Kyllä, romaanissa Auschwitzin tatuoija on kaikki elokuvan ainekset: rakkaus, sota, kuolema, rakkauden selviytyminen vainojen keskellä, onnellinen loppu. Onhan tämä uskomaton tositarina. Ei pelkästään selviytyminen keskitysleirillä, vaan vielä se, mitä kaikkea ihmeellistä vielä keskitysleirin jälkeen tapahtui, ennen kuin rakastavaiset jälleen löysivät toisensa. 

Kirjoittaja Heather Morris on sanonut, että kirja on 95-prosenttisesti totta. Tuo loput viisi prosenttia on tarinankerrontaa vaativaa dramatisointia. Ei siis ihme, että alun perin Heather Morris alkoi kirjoittaa tarinasta suoraan elokuvakäsikirjoitusta. 

Romaani onkin elokuvallinen: se etenee alusta loppuun ilman ylimääräisiä kaunokirjallisia koukeroita ja lukijan sekoitteluja. Sanataidetta ei kaivata, kun on kertomisen arvoinen tarina.

Ludwig Eisenberg -nimisenä syntynyt Lale Sokolov oli 24-vuotias, kun hänet kuljetettiin Slovakiasta Auschwitziin. Lalella on onnea - tai jotain - useampaan kertaan. Ensin hän joutui kuolemankieliin lavantautisena mutta joku veti hänet pois ruumiskärryiltä, toiseksi hän pääsi leirin tatuoijan apulaiseksi kielitaitonsa ansiosta. Pian hänestä itsestään tuli Tätowierer, päätatuoija. Siinä, yhtä nuoren naisen käsivartta pidellessään, hän rakastui. Paljon muitakin onnenkantamoisia sattui, jotta hän ja hänen rakkaansa, Gita, pysyivät hengissä.

Tapahtumat etenevät kohtuullisen siivosti ja sota mekkaloi suurpiirteisesti taustalla, vaikka viittauksia raakuuksiin tähänkin kirjaan mahtuu. Miten muutenkaan. Tohtori Mengelekin käy saapastelemassa tapahtumissa useampaan otteeseen. Etusijalla on kuitenkin se, miten nuoret rakastavaiset onnistuvat kaiken keskellä löytämään yhteisiä hetkiä ja romantiikkaa. Rakkaus on kuitenkin väkevämpi kuin kuolema.

Lale on selviytyjäluonne. Vaikka häntä onnestaa useassa kohtaa, paljon hän saa kiittää vahvuuksiaan. Lale on selvästi sosiaalinen, luontainen kaupankäyjä ja verkostoituja, joka herättää luottamusta ympärilleen. Myöhemmin hän saa eräässä kohdassa kiittää  erityisesti sitä, että on ollut aulis jakamaan ruoastaan muille. Väistämättä nousi mieleen tuore suomalainen vankilakuvaus, Vankina Venäjällä (tästä blogikirjoitukseen). Samalla tavalla venäläisille vankileireille joutunut suomalainen huumekuriiri sopeutui nopeasti vieraskielisten vankien ja erikoisten yhteisösääntöjen joukkoon ja sosiaalisten valmiuksiensa sai kokea toveruutta ja helpotusta oloonsa talvisissa vankiparakeissa.

Kirja nosti muistista esiin niin ikään Auschwitzissa kärsineen psykiatri Viktor Franklin. Hän kirjoitti kokemuksistaan menestyskirjan Ihmisyyden rajalla. Frankl kertoo, kuinka vahvimmatkaan kaverit eivät selvinneet, ellei heillä ollut sisässään jotain merkitystä, mikä piti heidät hengissä. Jotkut juoksivat sähköaitaan tai muuten luovuttivat, jotkut eivät. Tuosta kirjasta on peräisin maailmalla ahkerasti lainattu sitaatti: "Ihmiseltä ei voi ottaa viimeistä inhimillistä vapautta – vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä".

Verkosta Lalesta ja Gitasta löytyy useita valokuvia, nuorina ja vanhoina. On liikuttavaa, että he olivat hitsautuneet yhteen loppuelämäkseen. Lalesta on tehty myös haastatteluvideo, jolla hän kertoo yli 80-vuotiaana leskenä, kuinka tapasi Gitan: "Auschwitz-Birkenaussa. Tatuoin hänen numeronsa hänen vasempaan käteensä ja hän tatuoi numeronsa minun sydämeeni". Lyhyellä videolla hän murtuu yhä kyyneliin, kun kertoo, että hän oli 24-vuotias, kun hänet lastattiin "junaan kuin eläin ja vietiin tuntemattomaan paikkaan".

Vapaudessa Lale jatkoi liikemiehenä myös työurallaan mutta joutui vaikeuksiin Israel-kytköstensä vuoksi ja muutti Gitansa kanssa Australiaan. Heistä sekä tästä kirjasta on tehty nyt lehtijuttuja ympäri maailman ja kirjan myynti lienee jo miljoonaluokkaa.

Teosta ei voi kuunnella/lukea tarkkana historiankuvauksena, sillä siitä on löydetty asiavirheitä, jopa Gitan kädessä olleesta numerosta on eri tieto kuin kirjassa. Lalen pojan mukaan myös päähenkilön lempinimi olisi pitänyt kirjoittaa aitoon muotoonsa Lali eikä Lale (ehkä kyse on englanninkielisestä nimiversiosta).  Kirjailija on puolustautunut sillä, että hän on kirjoittanut Lalen tarinan, ei tarkkaa historiadokumenttia. 

On otettava huomioon, että päähenkilö on kertonut tapahtumat 60 vuotta myöhemmin. Jos on kuunnellut omia isovanhempiaan, tätejään ja setiään, on voinut todeta, että tarinoilla on tapana pyöristyä , mustavalkoistua ja ohentua tiettyyn näkökulmaan. On varmasti niin, että oikea tarina olisi mustempi, ristiriitaisempi, tuskaisempi ja päähenkilö olisi paikoittain epävarmempi ja hakevampi kuin tämä päämäärätietoinen ja järkähtämätön kirjan sankari. Samalla leirillä ollut, edellä mainittu psykiatri, Viktor Frankl kirjoitti sentään juuri samoista olosuhteista ja aivan eri tavalla niin, että lukijankin iholle tarttuu kuoleman uhan, epätoivon ja toivon läsnäolo.

Mutta se oli eri tarina se. 
Tämä on Lalin ja Gitan tarina, kuten Lali sen muisti. Eiköhän tämä kirja saa olla heidän rakkautensa jälki tähän maailmaan.


Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co 2019
Alkuperäinen teos: The Tattooist of Auschwitz, 2018
Suomentanut: Pekka Tuomisto
Formaatti: Äänikirja
Kesto: 6 h 54 min
Äänikirjan kertoja: Markus Niemi


Lähteitä
Iltalehden juttu Sokolovista

Viktor Franklista Kirkko ja Kaupunki -lehdessä, Logoterapia-instituutissa sekä keskitysleirikokemuksista tiedelehti Hybriksessä

Guardianin juttu ristiriitaisista faktoista
The Jewish Chronicle epätarkkuuksista - silti kiitollisena kirjan suosiosta

Kuva: Dariusz Staniszewski, Pixabay