Katja Ketun Kätilö sekä Minna Rytisalon Lempi



Kätilö on niitä kirjoja, jotka ovat jääneet elämään. Romaanin (julkaistu 2011) elämänkaari on saanut nostetta Kätilö-elokuvasta (2015) ja yhä lisääntyvistä käännöksistä. Itse menin näkemään Antti Jokisen elokuvan ensin, eikä se oikein päässyt puhuttelemaan, joten kirjakin jäi lukematta.

Katja Ketulta olin lukenut aikoinaan ainoastaan ronskin novellikokoelman Piippuhylly, minkä hurja ja lotiseva tyyli myös pidätteli etäällä Kätilöstä.

Kuinka ollakaan, jälleen puhelimen kirjasovellus yllytti ja romaani jäi haaviin, kun lenkeille piti etsiä vetävää kuunneltavaa. Ja sitähän Kätilö oli. Eipä tehnyt edes mieli kesken jättää. Ronskihan tämäkin oli, mutta arvostin kirjaan tehtyä taustatyötä, kansansanastoa, ilmeistä rakkautta suomen kieleen sekä nyanssipitoista sota-ajankuvausta ja Jäämeren tunnelmaa.

Katja Kettu on sanonut, että kun hän muutti aikoinaan Rovaniemeltä etelään, hän oli järkyttynyt, ettei ihmisillä tuntunut olevan mitään hajua siitä, että puoli Suomea oli poltettu sodassa ja 17 000 ihmistä evakuoitu. Tuohon tarpeeseen Kettu on alkanut romaaniaan kirjoittaa. Sysäkkeen Kettu sai, kun oli vaeltamassa ja päätyi eksyneenä hakemaan suojaa kirjassa kuvatusta Kuolleen miehen mökistä. Mökin pöydällä oli auki jäänyt norjalainen päiväkirja. Kun Kettu pääsi autoon läppärin äärelle, hän alkoi kirjoittaa Kätilöä.

Kätilö-romaanissa kaikkea kuljettava voima on lapsenpäästäjä Vikasilmän ja SS-upseerin rakastuminen. Tapahtumat sijoittuvat Lapin sotaan Petsamon Parkkinan kylään, saksalaisten pitämälle Titovkan vankileirille sekä Jäämerelle mökkiin Kuolleen miehen vuonossa. Romaanissa voi siis osittain elää uudelleen kadonnutta palaa Suomesta. Kätilö Vikasilmä on kokenut hylkäämistä ikänsä, äiditön ja isätön, vanhempiensa värin vuoksi punahuora, mahokin vielä, jota ei ole kukaan 36 vuoteen mennessä rakastunut saati astunut. SS-upseeri Johannes on naisten silmään komea ja hän saakin senmukaisesti tytöiltä suosiota. Johannes kärsii kuitenkin omista traumoistaan. Sotamelskeen keskellä nämä kaksi kipeää ihmistä kiinnittyvät toisiinsa, mistä seuraa sekä hyvää että pahaa.

Vastikään olin kuunnellut tuoreemman Lappiin sijoittuvan rakkaustarinan, Minna Rytisalon esikoisromaanin Lempi (2016). Lempissä liikuttiin Lapin sodan aikoihin Rovaniemeltä Sodankylään ja käytiin myös lopulta Saksassa. En voinut olla toteamatta, että kahdesta romaanista löytyi yllättävän vahvoja yhtäläisyyksiä, vaikka perustarina on eri. On kiinnostavaa, että Suomen kirjahistoriasta löytyy kaksi lähekkäistä myyntimenestystä, joista molemmat kutovat tarinaa näin samankaltaisilla Lappi-sota-äidittömyys-vihollis-rakkaus-kuolema-langoilla.

Lempissäkin rakastuttiin, tai ainakin tykästyttiin, saksalaissotilaaseen. Kun Saksa siirtyikin vihollisleiriin, suomalaismorsiamien piti miettiä kuvio uudelleen ja pelätä niin saksalaisten kuin oman kansan hylkäämistä tai jopa mereen heittämistä.

Kätilössä Vikasilmän ammattiin opastaja, Näkkälän Aune, totesi aiheesta osuvasti sakemannien tullessa: ”Jos kakssattaatuhattaa jullia jolkkaa irrallaan ympäri kairaa niin siitä ei kenellekään hyvää seuraa. Teuraskarja siinä hupenee ja siveät neidot”.

Kätilö koostuu kolmen eri henkilön kirjoittamista teksteistä, jotka on kirjoitettu Kuolleen miehen vuonolla. Kuullaan Vikasilmän kirjeitä Johannekselle, Johanneksen muistiinpanoja sekä salaperäisen Palonaaman vakoiluviestejä sekä katuvia kirjeitä tyttärelleen.

Lempi rakentuu niin ikään kolmen henkilön näkökulmista tapahtumiin. Äänen saa sotaan joutunut tuore aviomies Viljami, joka joutuu jättämään Sodankylään yksin raskaana olevan vaimonsa Lempin. Tälle järjestetään kuitenkin avuksi piikatyttö. Toinen kertoja on tuo kipeäsieluinen piika. Kolmas on Lempin kaksossisko Sisko, joka kuvaa omia sotamorsiamen tarinansa surullisia käänteitä.

Erona on tyyli. Kun Katja Kettu kutoo langoista romaania, kaikkea on runsaasti ja pursuavasti, on toisiinsa sopimattomia värejä ja suheroa. Hajuakin olisi mukana. Langat olisi värjätty Lapin kituneilla kasveilla. Iso kuvio hahmottuu vasta, kun astuu muutaman askeleen taaksepäin. Minna Rytisalon kutomassa taas on laskettu huolellisesti silmukoita, tarkistettu kuvioiden täsmäävyys ja värien harmonia. Hillityllä pohjalla olisi ehkä verenpunainen yllätyskuvio. Rytisalon kieltä onkin kuvattu eri arvosteluissa kuulaaksi ja lyyriseksi.

Äänikirjana Kätilö toimi. Pitkän linjan näyttelijä Eija Ahvo on erittäin hyvä kertojana, jonka kieli taipuu Lapin murteeseen ja varpaiden, veren ja tölväisevän kielen maailmaan. Lempi jäi äänikirjana hieman etäiseksi ja välillä täytyi yrittää palata aiempaan kohtaan, kun mieli harhautui - johtuiko se enemmän sitten tekstin tasaisesta tyylistä vain kertojan vähäeleisemmästä eläytymisestä.

Yhtä kaikki, näitä kahta romaania suomalaiset ovat lukeneet ja paljon. Viehätystä sotaromaaneihin pohdin jo aiemmin, kun luin Kazuo Ishiguron romaania Haudattu jättiläinen. Ishiguro on kertonut halunneensa kirjoittaa siitä, kuinka yhteiskunnat selviävät traumaattisista tapahtumista unohtamalla. Ishiguro on kirjoittanut aiemminkin siitä, kuinka myös yksittäiset ihmiset kamppailevat henkilökohtaisten muistojensa kanssa ja kuinka he kohtaavat menneen jonkin tapahtuman kautta. Myös kansoilla on haudattuja jättiläisiä.

Suomessa yhä vain toisesta maailmansodasta ja sisällissodasta löytyy uusia kipeitä tarinoita, ja suomalaiset lukijat ostavat nuo kirjat ja menevät katsomaan sen jälkeen niistä tehdyt elokuvat. Me kaivamme ja haluamme löytää kohtaloita, syitä, luita ja verta ja nimetä niiden särkijät ja vuodattajat.

Tässä kohtaa on armahdettava meitä suomalaisia. Ehkä emme vain halua vaipua muistamaan vääristyneitä, yhtenäistettyjä kertomuksia. Me taidamme kaivaa aihetta niin kauan, että ilma on kirkasta.
Ehkä nytkin joku tuolla kirjoittaa seuraavaa suurta sotaromaania, joka antaa meidän elää uudestaan asioita, niin kuin ne ehkä ovat todellisemmin olleet. Isovanhempien ja isoisovanhempien kokemia painajaisia mutta myös toivonalkuja. Niistä me kaikki kuitenkin olemme syntyneet.

Katja Kettu
Kettu, Katja: Kätilö
WSOY 2011
Formaatti: Äänikirja
Äänikirjan kertoja: Eija Ahvo

Rytisalo, Minna: Lempi
Gummerus 2016
Formaatti: Äänikirja
Äänikirjan kertoja: Krista Putkonen-Örn
Lempi

Lähteet



KuvaDavid Mark Pixabay 

Kommentit

  1. Molemmat huippuhyviä kirjoja. Kätilöä luin alkuun kaksi kolme sivua päivässä, koska kieli oli niin uuvuttavaa. Ehkä viikon päästä lukeminen sujui paljon paremmin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Albert Camus: Sivullinen - ja miten romaani liittyy Anneli Auerin oikeusdraamaan

Elena Ferrante: Loistava ystäväni, lapsuus ja nuoruus, Napoli-sarja 1 (äänikirja)

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa - näinkö jäätikkö sulaa

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)