Katja Ketun Kätilö sekä Minna Rytisalon Lempi
Kätilö on niitä kirjoja, jotka ovat jääneet elämään. Romaanin (julkaistu 2011) elämänkaari on saanut nostetta Kätilö-elokuvasta (2015) ja yhä lisääntyvistä käännöksistä. Itse menin näkemään Antti Jokisen elokuvan ensin, eikä se oikein päässyt puhuttelemaan, joten kirjakin jäi lukematta. Katja Ketulta olin lukenut aikoinaan ainoastaan ronskin novellikokoelman Piippuhylly , minkä hurja ja lotiseva tyyli myös pidätteli etäällä Kätilöstä. Kuinka ollakaan, jälleen puhelimen kirjasovellus yllytti ja romaani jäi haaviin, kun lenkeille piti etsiä vetävää kuunneltavaa. Ja sitähän Kätilö oli. Eipä tehnyt edes mieli kesken jättää. Ronskihan tämäkin oli, mutta arvostin kirjaan tehtyä taustatyötä, kansansanastoa, ilmeistä rakkautta suomen kieleen sekä nyanssipitoista sota-ajankuvausta ja Jäämeren tunnelmaa. Katja Kettu on sanonut, että kun hän muutti aikoinaan Rovaniemeltä etelään, hän oli järkyttynyt, ettei ihmisillä tuntunut olevan mitään hajua siitä, että puoli Suomea oli poltettu sod...