Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Joel Haahtelalta oli tullut luettua pari - kolme teosta aiemmin, mutta nyt koitti esikoisen vuoro.

On kiinnostavaa lukea kirjailijan esikoisromaani: tällä teoksella kaikki on lähtenyt liikkeelle, näin hän on kirjoittamisensa hahmottanut, noin asetellut lauseet, tällaisen tarinan alustanut, muovannut ja litistellyt ja polttanut muotoonsa ja sillä ylittänyt julkaisukynnyksen.

Joel Haahtela on ollut noin 26-vuotias, kun on saanut julkaistua esikoisteoksensa Kaksi kertaa kadonnut. Käsittääkseni teos on tullut uunista ulos, kun hän on valmistunut yliopistosta ja samassa taitteessa aloittanut työnsä lääkärinä. Siitä sitten alkoi putki, josta hän on syössyt tasaisesti ulos päivätyön ohessa 11 romaania. Moni yrittää kirjoitella vuosia mutta päätyy lähinnä tuhertelemaan, joten on sanottava, että hieno suoritus Haahtelalta.

Merkille pantavaa on, että Joel Haahtela on löytänyt tyylinsä näköjään jo Kaksi kertaa kadonnut -romaanissa. Teksti on jo riisuttua, kuorittuina esiin vain lauseiden ytimet. Runollisia ikkunoita siellä täällä, varsinkin lukujen lopuissa tai aluissa. Sellaisia ikkunaluukkuja, joista kurkistaessa maailman pyörähdys ehkä hetken hidastuu.

"Sitten hän väänsi poliisilaitoksen numeron, teki ilmoituksen käsittääkseen luonnottomasta kuolemasta ja ajatteli: ihmiset särkyvät kuin esineet."

Niinhän ne toden totta särkyvät, ajattelee lukija.

Jo ensimmäisessä romaanissaan Haahtela on rakentanut tarinan arvoituksen ja jonkin kadonneen ympärille. Myöhemmistä teoksistakin lukija on saanut tunnistaa saman teeman.

Kahvilassa työskentelevä Lolita saa lahjaksi käytetyn kameran, ja sen sisällä on kehittämätön filmi. Paljastuu, että kuvien mies on Ramon Basha, onnettomuudessa kadonnut kommunistianarkisti, joka ilmiselvästi onkin elossa. Lolita alkaa jäljittää miestä, ja samalla hän löytää muitakin hahmoja - kenties itsensäkin.

"Lolita ajatteli ihmisiä, joiden luokse kuvat olivat vieneet hänet: Jesuf K:ta, Simon kirjailijaa, muusikkoa ja Natashaa. Ihmiset tulivat ja menivät, uudet kasvot pyyhkivät yli edelliset, tuoksut haalistuivat. Entä seuraavaksi? Jatkuisiko ketjua loputtomiin? Kaikki toistuisi yhä uudestaan ja uudestaan kunnes kaikki muuttuisi kyllästyttäväksi, harmaaksi, tyhjäksi, saavuttamattomaksi. Jossain täytyi olla kaiken päätepiste."

Silti Lolitan ystävän, nuoren postinkantaja Juleksen, sivutarina on ainakin yhtä tärkeä. Kuten myös vetovoimaisen ja salaperäisen rouva Gossardin, jonka mustat hiukset lainehtivat kuin meri.

Romaania lukiessa jostain rivien väleistä alkoi väikkyä ranskalainen kirjailija Patrick Modiano.  Olin puoli vuotta aiemmin kirjoittanut Hämärien puotien kujasta, jossa päähenkilö on menettänyt muistinsa ja saanut tuttavaltaan uuden henkilöllisyyden. Hän alkaa selvittää valokuvan avulla, kuka oikein on. Seuraamalla johtolankoja hän pääsee itsensä jäljille. Kymmeniä Patrick Modianon romaaneja yhdistävät tietyt teemat kuten muistaminen ja muistot, menetys, identiteetti ja etsiminen. Jotain samaa tunnelmaa myös Haahtelan Kaksi kertaa kadonnut huokuu, ytimessä sama etsiminen ja identiteetin hakeminen. 

Suurin piirtein samoihin aikoihin tämän kirjan lukemisen kanssa kuuntelin Epäröintejä Pirkko Saisiolta.  Kuinka sattuikaan, Saisio kirjoittaa, että kaikkien maailman tarinoiden taustalla on seitsemän aihetta: rakkaus, kuolema, petos, valta, syyllisyys, katumus sekä pitkästymisen välttely. Näihin kirjoittajat palaavat aina uudestaan, vaikkakin eri sanoin ja hahmoin.

Modianon Hämärien puotien kujassa on läsnä kipu kuolevaisuudesta. Kuten elämässä, Modianon kirjassakin kipu on piilossa näkymättömässä aukossa, joka on aina edessämme, tyynenä ja painavana. Sen läsnäolon aistii, ja nähdä sen voi vain, kun sen ympärillä kiehuu myrsky ja elämä. Haahtelan Kaksi kertaa kadonnut on lukijan mielessäni esimakua siitä, mitä kohti Haahtela myöhemmissä teoksissaan on edennyt yhä määrätietoisemmin: tuohon samaan keskuudessamme olevaan aukkoon. Sinne, missä ovat merkitystä hakeva ihminen sekä kuolevaisuuden, katoamisen ja lakkaamisen ääneen sanomattomat sanat.


Haahtela, Joel: Kaksi kertaa kadonnut
Otava 1999
Formaatti: E-kirja, julkaistu 2011

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (äänikirja)

Kirja-arvostelu: Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja (äänikirja)

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Kirja-arvostelu: Yuval Noah Harari, 21 oppituntia maailman tilasta (äänikirja)