Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari

Kazuo Ishiguron toinen romaani, Menneen maailman maalari, on kohteliaan tyyni päältä ja pingotettu sisältä ja siinä on monia tasoja.

Vielä tunnetumpi Ishiguron romaani, Pitkän päivän ilta, ilmestyi kolme vuotta tämän teoksen jälkeen. Molemmissa on samaa pienieleisyyttä ja vihjailevuutta. Lisäksi molemmissa on päähenkilö, joka kertoo tarinaansa mutta lukija saa oivaltaa pikku hiljaa, että asiat eivät kenties ole aivan niin kuin kertoja sanelee tai uskottelee itselleen.

Menneen maailman maalari sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin. Kertoja Masuji Ono on eläkkeelle jäänyt taiteilija, joka on kokenut kovia sodassa menettäen sekä vaimonsa että poikansa. Elämä jatkuu kuitenkin kahden aikuisen tyttären kanssa. Tarina kiertyy nuoremman, vielä naimattoman, tyttären avioliittohankkeen ympärille.

Onon vaeltelu japanilaisissa raunioissa ja majailu omassa ränsistyvässä, ennen niin hienossa perijapanilaisessa talossaan, toimivat metaforisesti. Kirja käsittelee muutosta, vanhenemista, syyllisyyttä, kansakunnan vaiheita ja ihmisen osaa maailmassa laajemminkin.

Sota on ollut valtava murrosaika ja taiteilija Ono on kuin pala vanhasta, reliikki, kaiken uuden keskellä. Japanin infrastruktuuria on tuhoutunut järkyttävät määrät ilmapommitusten - eikä vähiten - Hiroshiman ja Nagasakin atomipommituhon vuoksi. Samaan aikaan kun raunioille nousee uutta, vanha Ono kulkee maisemien läpi tuumien ja kertoillen asioita. Uusi sukupolvi on alkanut jäljitellä länsimaista kulttuuria: on amerikkalaiset elokuvat ja sankarit pinaattia syövine kipparikalleineen sekä oudon ahtaat mutta modernit kerrostaloasunnot.

Vanha taiteilija potee rivien välissä syyllisyyttä menneestä, sillä hän on antanut siveltimensä propagandan käyttöön ennen Kiinan-Japanin sotaa ja II maailmansotaa, kuitenkin hyvistä syistä: halusta vaikuttaa ja saada aikaan todellista muutosta. Tuhon jälkeen syyllisyys tuntuu tahraavan kaiken niin, että arkipäiväisetkin keskustelut tai toisten kommentit tuntuvat sohaisevan kipeisiin kohtiin ja muuttuvan tahattomasti syytöksiksi. Syyllisyyden vuoksi omat teot ovat saaneet vanhan taiteilijan mielessä myös suhteettoman suuret mittakaavat: on kuin koko maailma keskittyisi hänen syyllisyytensä ympärille.

Kiinnostavaa teoksessa on päästä kurkistamaan 1900-luvun alun japanilaisiin taidekouluihin, joissa on kova vaatimustaso. Samalla saa hieman tuntua japanilaiseen taiteeseen.

Suomennettuna kirjan otsikko ei yllä samaan syvyyteen kuin englannin kielellä. Kirjan alkuperäinen nimi on An Artist of the Floating World. Tämä taas viittaa termiin Ukiyo ("Floating World"). Satoja vuosia vanha japanilainen termi kuvaa tietynlaista urbaania elämäntyyliä, mihin liittyy erityisesti nautinnonhakuisuus. Floating World -kulttuuri kehittyi punaisten lyhtyjen kortteleissa nykyisen Tokion alueella. Tämä taas johtaa pohtimaan, mikä oli oikeaa ja väärää Onon irtiotossa ja päätöksessä maalata muusta kuin geishojen maailmasta.

Englanniksi kirjan nimi on muutenkin monitasoinen ja syventyy tarvittaessa laajoihin maailmanlaajuisiin pohdintoihin: nyt maailmamme on tätä, mutta mitä se on huomenna.

Entä olemmeko itse kukin uppoutuneet, niin kuin meitä on kasvatettu, tekemään siveltimellä omat piirtomme yhteiseen teokseen, joka kuvaa tämän maailman nautintoja ja yksityiskohtia? Näemmekö todellisempaa maailmaa kankaan takana?

Ishiguro, Kazuo: Menneen maailman maalari
Kustannusosakeyhtiö Tammi 1988
Alkuperäisteos: An Artist of the Floating World 1986
Alkuperäisteoksen kieli: Englanti
Suomennos: Helene Bützow
Formaatti: Painettu kirja kirjastosta